Amerikan ihmeitä ja pohjoisen neitokainen
18.5.-18.6.2024
Heräsin sarastavaan aamuun. Sikeiden yöunien jälkeen löysin itseni vuorille pystytetystä teltasta, kuten yleensäkkin on tapahtunut tällä reissulla. Ajelin mukavaa pikkutietä kumpuilevien vuorien päällä. Tämä 2600 metrissä kulkeva tie oli aivan äskettäin avattu autoliikenteelle talven jäljiltä.
Olin kaukana merenpinnasta. Sen vuoksi oli huvittava nähdä useiden autojen vetävän trailereissa veneitä vuoren yli.
Mitä veneet tekivät täällä? Lähellä oli kuitenkin isoja kalastusjärviä. Kuljin nyt Strawberry reservoirin rantatiellä, joka oli valtava järvi. Nimestä huolimatta mansikoita ei tosin vielä ollut näin aikaisin keväällä
Saavuin Heber Cityyn, jossa värikkäät kukat rehottivat puissa.
Pääsin nyt ostamaan karhusprayn tai bear sprayn, kuten täällä sanotaan. Retkeilykaupan myyjä, kuten aikaisemminkaan kukaan muukaan – ei ymmärtänyt alkuunkaan mistä oikein puhun. Jotkut sanat ovat äärimmäisen hankalia lausua suomalaisena täsmällisesti niin, että amerikkalainen ymmärtäisi.
Kaupasta kuitenkin löytyi hyllyn täydeltä valtava valikoima erilaisia karhusumutteita. Kyseessä on pippurisumutteen tapainen jättipullo, joka karkottaa lähestyvän karhun, yleensä.
Harjoittelin varmistimen irroittamista ja tähtäämistä. Laitoin tämän käden ulottuville ohjaustankoon niin, että saan sen vetäistyä parissa sekuntissa käyttöön, jos tilanne niin vaatii.
Kaupugin laidalla nousi valtava lumihuippuinen vuorijono. Sen takana sijaitsee Salt Lake City. Nämä vuoret ovat erityisen suosittuja lasketteluun. Syy siihen sevisi tarkkailemalla paikallisia autoja, joiden rekisterikilvissä lukee "Greatest snow on earth" eli Maailman hienoin lumi.
Sain tähän selityksen, että Kalliovuorten kuiva ilma muodostaa satavasta lumesta täydellistä puuterilunta.
Samaan aikaan aivan vuorissa kiinni olevat kaupungit ovat mukavan aurinkoisia vuoden ympäri ja kesät pitkiä, ainakin Suomen ankeaan kaamokseen verrattuna.
Menin köllöttelemään kaupungin puiston nurmikolle, jossa oli muitakin satunnaisia ihmisiä piknikillä lämpöisenä kesäpäivänä. Pyörälaukussa kuiskaili huurteinen olut avaajansa, mutta pettymykseksi se sai lämmetä. Täällä ei saa juoda alkoholituotteita julkisilla paikoilla ja rangaistukset ovat kovia.
Ajelin yöksi ulos kaupungista telttailemaan aavikkoisen vuoren rinteelle, polun varteen. Olo oli hyvin uupunut. Olin pyöräilyt täällä Yhdysvalloissa suunnilleen samaa tahtia, mitä Patagoniassa, mutta nyt kroppa ei jostain syystä pysynyt vauhdissa mukana.
Ainut selittävä tekijä oli tukalan kuumien säiden lisäksi korkea ilmanala. Keskimäärin yli 2 tonnissa oleminen pitkiä aikoja oli kropalle uutta. Vaikka pyöräily kulki hyvin, palautuminen oli vain hitaampaa ja kumuloituva kuormitus teki tehtävänsä.
Pidin lopulta ylimääräisen lepopäivän tässä aavikkoisen vuoren rinteellä. Vesi oli vähissä, mutta olin ostanut hedelmiä niin paljon, että niiden sisältämä neste pelasti, ettei tarvinnut laskeutua takaisin kaupunkiin.
Ruuhkaisen maantien sijaan lähdin polkemaan pienen vuoren yli, jonka piti olla täynnä maastopyöräpolkuja.
Yllättäen, vuoren päällä löysin itseni infratyömaan ja maansiirtokoneiden keskeltä. Työmies tuli kertomaan, että tänne rakennetaan golfkenttää. Tällä räjäytystyömaalla en saisi liikkua ja maastopyöräpolut on jo pyyhkäisty pois.
Auto kuitenkin saattoi minut alas vuorelta oikeaan paikkaan, eikä tarvinnut palata takaisin.
Pysähdyin pikkukylän supermarkettiin tekemään nopean ruokatäydennyksen. Samoilla asioilla oleva maatilan isäntä tervehti ja kertoi, että on itsekkin matkannut paljon pyörällä nuorempana Euroopassa. Sain kutsun hänen kotiinsa jäämään vaikka yöksi.
Olin tänään pyöräilyt kohtalaisen vähän, mutta maltoin kuitenkin pysähtyä. Se myöskin kannatti. Sain oman huoneen omalla kylpyhuoneella. Tämä oli erittäin harvinainen tilaisuus peseytymiseen.
Minut vietiin myös kestittäväksi kylän diner ravintolaan, joka oli hienosti sisutettu vanhanaikaisesti Amerikan tyyliin. Juttua riitti hyvin, sillä jostain syystä lähes kaikki tapaamani pyörämatkailijat ovat hyvin samanhenkisiä.
Aamulla oli mukava jatkaa matkaa tämän yllättävän tapaamisen jälkeen.
Suuntana oli nyt Idaho Falls-kaupunkiin. Vaimo oli saapumassa puolentoista viikon päästä Salt Lake Cityyn, joten voisin hyvin ajaa suoraan sinne viereiseen kaupunkiin pyörällä, jolloin olisin ajoissa perillä levänneenä.
3 kuukauden oleskelulupa oli kuitenkin tiukalla, joten jos haluaisin pelkän pyörän voimin päästä Kanadaan, olisi matkaa jatkettava nyt pitkälle eteenpäin. Ehjä reitti lihasvoimin Amerikan halki oli pakkomielle, joten tätä myös lähdin toteuttamaan.
Suunnitelmieni mukaan Idaho Fallsista on teoriassa mahdollista ehtiä vaimon loman jälkeen rajan yli Kanadaan. Sieltä on myös bussiyhteydet Salt Lake Cityyn, joita käyttämällä saisin loman logistiikan järjestymään.
Matka siis jatkui. Preeriaa muistuttavilla vuorilla näin ihka oikean cowboyn paimentamassa karjaa: nahkabootsit, farkut, jättimäinen kiiltävä vyönsolki, asianmukainen kauluspaita ja cowboy hattu.
Pääsin myös ajelemaan ikivanhaa kärrypolkua pitkin, josta ensimmäiset euroopan kansat olivat kulkeneet tälle puolelle mannerta villinlännen aikoina. Pääsin sitten Soda Springs-kaupunkiin. Nimensä mukaisesti täällä oli hiilihapollisia lähteitä. Paikallinen isäntä kutsui telttailemaan nurmikolle aivan lähteiden viereen. Jäin sitten tänne pariksi yöksi ihmettelemään ja maistelemaan maasta pulppuavaa kuuluisaa lähdevettä, jonka huhuttiin maistuvan oluelle.
Seuraavaksi saavuin Idaho Fallsiin. Olin löytänyt Warmshower-sovelluksen avulla lupaavan yöpaikan itselleni. Kyseessä on sohvasurffausta muistuttava vertaispalvelu, joka on vain pyöräilijöille.
Viimeinkin perille päästyäni olin todella helteestä lähkähtynyt ja uupunut. Innolla minua odottava perhe oli jopa hankkinut elektrolyyttijauheita ensihätään ja illallinenkin oli jo valmisteilla.
Sain oman huoneen kodista, jonka kolmihenkinen perhe oli tavattoman mukava ja ystävällinen. Todella hauskan illan jälkeen pääsin vatsa täynnä nukkumaan. Isäntä vei myös paikalliseen jäätelöbaariin, jossa kaikki jäätelöt oli alusta lähtien itse valmistettuja. Aamulla sain tuoreiden pannukakkujen lisäksi yllätyksenä jopa kalaa säilykepurkista, sillä isäntä oli selvittänyt, että maassani syödään paljon kalaa.
Jätin pyörän säilöön autotalliin ja minut vietiin bussiasemalle. Bussi ajoi suoraan Salt Lake Cityn lentokentälle, johon tulin odottamaan Jennyä vastaan.
Täällä viihdyttämisen maassa oli muitakin odottamassa tuttaviensa saapumista sankoin joukoin tuloportilla. Todella monella porukalla oli valtava nimikyltti, jolla pyrittiin nolaamaan oma tuttu saapuja, esim. "Tervetuloa takaisin nudistileiriltä".
Vuokrasimme viikoksi kaupungista kellarihuoneiston, josta oli hyvä tehdä päiväretkiä vuorille ja käydä myös keskustassa. Olin ihastunut tähän suolaisen järven kaupunkiin jo aiemmin katsottuani Burgerimiehet Amerikassa ohjelmaa.
Sitten vuokrasimme yhteiskäyttöauton loman loppuajaksi ja lähdimme tutkimaan keskilännen ihmeitä 10 päivän ajaksi.
Kaupungista oli pitkä matka päästä pois. Ruuhkaisella 12-kaistaisella moottoritiellä autoilijat ajelivat kovaa vauhtia stressihormoneissaan. Sellainen arkikiire tuntui minusta enää hyvin kaukaiselta ajatukselta. Sellaisia kiireitä ei ole enää ollut kuukausiin.
Illalla olimme päässeet pois kaupunkien hälinästä. Jennyä hirvitti kun nousimme hiekkaista pikku serpentiinitietä ylös vuorelle. Juuri tämmöisiä reittejä ajelen kaiket päivät pyörällä, mutta nyt autolla se oli niin vaivatonta ja helppoa. Jäin miettimään omia elämävalintojani.
Vuoren päältä löytyi hieno telttapaikka kohti auringonlaskua.
Aamulla teimme kävelyretken kuumille lähteille, jonne myös vaikuttavan iso käärme kiemurteli piipahtamaan. Jotkut kuvasivat käärmettä tosi läheltä, mikä vähän hirvitti. Kuulimme kuitenkin, että kyseessä on "lelukäärme" joka ei ole myrkyllinen.
Toisena päivänä ajelimme illaksi telttailemaan Canyonlandsiin aavikolle.
Tämä paikka muistutti hieman Grand Canyonia, olihan se saman joen muovaama.
Puistonvartija piti hyvin havainnollistavan ja omintakeisen, itse askarteleman esityksen, kuinka kanjoni on aikanaan syntynyt eri vaiheiden aikana.
Iltapäivällä tutkimme viereistä Arches-kansallispuistoa. Nimensä mukaisesti täällä oli uskomattoman muotoisia jättimäisiä kivikaaria.
Helle oli nyt todella paahtava ja auton mittari näytti yli sata astetta lämmintä! Nämä Farenheitin lukemat tarkoittavat vajaata 40 Celsiusta. Ilmastoidusta autosta sieti poistua kerrallaan enintään puoleksi tunniksi aurinkoon, ennenkuin keho alkoi nyykähtää.
Illalla ajomatkan varrella tutkimme dinosaurusten jälkiä. Tämä kuiva aavikko oli ollut aikanaan mutainen ranta, jossa dinosaurukset olivat tepastelleet viime hetkellä, ennen kuin alue oli peittynyt tuhkaan ja säilönyt tuoreet jäljet 112 miljoonaksi vuodeksi. Sen jälkeen eroosio oli tuonut esiin nämä jäljet meidän nähtäväksi.
Pystytimme teltan Coloradon puolelle. Täällä tajusin, miten hyvin nimi kuvastaa osavaltiota. Suomeksi kuvailisin paikkaa juurikin värien eldoradoksi.
Viivasuorat tiet vaihtuivat jännittävään serpentiinitiehen, joka nousi jyrkän vuorisolan yli. Saavuimme sitten Dinosaur-kylän kansallismonumentille.
Tämä kaivaus on yksi maailman merkittävimpiä dinosaurusten löytöpaikkoja.
Suurin osa luista on viety museoihin ympäri maailmaa, mutta kaivaus on säästetty hienosti. Pääsimme jopa koskemaan oikeaa, 150 miljoonaa vuotta vanhaa dinosauruksen luuta.
Ajelimme sitten pitkän päivän pohjoiseen kohti metsäisiä vuoria Wyoming-osavaltioon. Matkanvarrelta löytyi rauhallinen nukkumispaikka autolle metsäisen joen rannasta. Meidän piti ajaa suunniteltua pidemmälle, sillä metsää kulotettiin ja siitä nousevat liekit todella hurjia ja ilma liian savuista.
Aamulla ajelimme kohti Jacksonia. Grand Teton, tuo hulppean jyrkkäpiirteinen luminen vuoristo läheni vähitellen. Matkalla oli pakko kuunnella Jackson-kappale Johnny Cashilta ja June Carterilta muutamaan kertaan. Ulkoilmahenkinen turistien retkeilykylä muistutti yllättävästi Lappia.
Valitsimme nimen perusteella päiväretken kohteeksi Jenny Laken.
Polku kiersi järven ympäri havumetsässä ja majesteettiset vuoret kohosivat aivan nenän edessä. Luonto oli kuin steroideja saanut Lappi.
Ajelimme illaksi Yellowstoneen. Perille päästyämme saimme huomata, että kansallispuiston sisällä kaikki telttapaikat olivat kuitenkin jo loppuunmyyty. Ilta alkoi hämärtää ja hetken ihmettelyn jälkeen saimme epävirallisen vinkin, että postitoimiston parkkipaikalla voi yöpyä autossa.
Kaadoimme takapenkit levälleen ja takana mahtui juuri sopivasti nukkumaan. Illalla Kanadanhirvi tuli kaikessa rauhassa käppäilemään pitkin parkkipaikkaa ja oli usein aivan auton vieressä.
Mietin, että onkohan tämä sama arkailematon yksilö, joka oli nuollut tapaamani Japanilaismatkaajan pyörän kauttaaltaan limaiseksi ja pureskellut kenkiä yön aikana.
Aamulla katselimme kuuluisan "Old faithful" nimisen geysirin purkausta. Keskimäärin puolentoista tunnin välein se syöksee 15-30 tuhatta litraa kiehuvaa vettä yläilmoihin.
Tunnin kävelyretken aikana lähistöllä pääsi näkemään lukemattoman määrän muitakin kohteita, kuten happoa suihkuttelevia lammikoita ja höyryä tupruttelevia minipiippuja.
Tämä alue sijaitsee nukkuvan supertulivuoren päällä, josta nämä lähes 500 geysiriä on saanut alkunsa.
Täällä Yellowstonessa eläinkannan tiheys on valtava. Kaikenlaisia eläimiä oli jatkuvasti lähellä, eikä ne juurikaan välittäneet ihmisistä.
Näimme biisoneita, ison hirven ja murmeleita.
Yellowstonen vesiputous oli ällistyttävän täydellinen. 94 metriä korkea putous oli niin harmoninen, että luulin sellaisia olevan vain piirretyissä.
Puistonvartija piti myös tällä näköalapaikalla mielenkiintoisen luennon:
Tästä kyseisestä paikasta on lähtenyt alulle koko kansallispuiston perustaminen, ja Yellowstone on Yhdysvaltojen ensimmäinen kansallispuisto.
Aikanaan taiteilija maalasi tästä putouksesta kuvan, joka sai paljon huomiota. Myös Yellowstonen nimi on peräisin tämän joen keltaisista rantakallioista.
Kansallispuisto perustettiin vuonna 1872 alueen tutkimisen jälkeen. Täältä ei löytynyt mitään arvokkaita luonnonvaroja, kuten kultaa tai timantteja. Maasto on myös haastavaa, joten ainut jäljelle jäävä vaihtoehto oli virkistystoiminta. Intiaanit tosin olivat jo asuneet täällä vähintään 11,000 vuotta.
Ajelimme yöksi Montanan osavaltioon. Sitten ajoimme Idahon kautta pitkän päivän takaisin kohti etelää. Reitillä oli viivasuoraa tietä ja laakeaa maastoa. Idahossa maaperä on kuulemma hyvää perunan viljelyyn ja rekisterikilpiinkin on kirjoitettu "Famous potatoes" eli kuuluisat perunat.
Myös jokaisen sipsi- ja perunamuusijauheen pussissa mainostetaan aina, että valmistettu Idahon perunoista.
Illaksi pulahdimme kuumaan lähteeseen pikkukylässä "Lava Hot Springs".
Jäimme myös yöpymään autoon lähitienoille. Paikalla oli muitakin lepäämässä yön yli, sillä tämä on varsin yleinen tapa matkailla maassa.
Bear Laken huoltoasemalta tilasimme kukkuraisen vadelmapirtelön. Työntekijä käytti valmistuksen aikana holkkia, jotta tönkkö pirtelö kohosi kolme tuumaa mukin reunojen yläpuolelle. Kassamyyjäkin totesi, että no nyt tuli iso.
Myyjien kohteliaisuus ja viihdyttävyys täällä on hienoa, sillä siitä tulee aina hyvälle tuulelle.
Pirtelön maku oli todella vadelman marjaisa, eikä mitään esanssimakuja. Paras tähän päivään mennessä koettu.
Näyttävä reitti kulki mutkaista pikkutietä jyrkkien vuorien välistä takaisin Utahiin, suolaisen järven rannalle. Suorittaminen pelkkään paikasta toiseen pääsemiseksi unohtui, sillä maisemat olivat niin ihmeellisiä.
Saavuimme illaksi isolle Antelope-saarelle Salt Lakelle, jossa olisi riittänyt enemmänkin tutkittavaa.
Yritin pulahtaa uimaan, mutta vesi oli hyytävän kylmää. Navakka tuulikin oli kylmä, eikä oikein ollut rantatunnelmaa. Auringonlasku oli sen sijaan mahtava eepos.
Aamulla palautimme auton. Ajoa kertyi 10 päivän aikana 2400 kilometriä. Se oli pieni raapaisu tästä maasta. Bensa maksoi 70 senttiä litralta, eli vain noin kolmasosa siitä mitä Suomessa.
Otimme Uberin lentokentälle. Jenny hyppäsi lentokoneeseen ja minä bussiin Idaho Fallsiin.
